Aina voi joulu kiireiden keskellä hiukan kirjoittaa. Kiireet kuten usein ihmisillä niin myös minulla ihan itse aiheutettuja. Ensin aloitan rauhallisesti pitkin syksyä, mutta kummasti siinä samalla suunnittelin, teen sitä ja sitä sekä kun joku näkee jonkun tekeleen tee mullekin tai jollekin omaan perheeseen kuuluvalle. Pääosin olen saanut tehtyä, mutta vielä pitäisi jokunen huopatossu vääntää. Olisi kyllä pitänyt muutama koiranpuku ja torkupeittoja tehdä, mutta saavat jäädä joulun jälkeen. Myös lapaskierto lapaset teen  joulun jälkeen. Jännittää tehdä toiselle neulojalle ja myös hauskaa. Kasasin tänään lasten hupparin tai pitäisi kai jo sanoa nuoren miehen 140cm:stä :) sekä Isovelilangasta poolon neitokaiselle. Kun saan niistä kuvan laitan. Tässä kuva "käsikassa"-langoista jotka ovat sohvan vieressä, ettei tarvi pehvaa nostaa ja mennä kellariin "Pieneen lankapuotiin". :D

23001.jpg