28 reipasta Neulojaa oli lauantaina kartuttamassa käsityötarvikkeitaan Tallinassa. Tosin minä en kyllä itse voi paljon kehua reippaudella, muuta kuin että mieli oli kuitenkin reipas vaikka polvi vihotteli todella. Jouduin tuon polven takia hiukan lyhentämään hamstrausmatkaani eli jouduin menemään hyvissä ajoissa taksilla satamaan. Hiukan harmitti, jäi nappi- ja kirjakauppa käymättä. Lankaa en ostanut kuin kaksi hahtuvakerää. Lahjoituksina saimme kaikki kerän Fabel-lankaa. Minä sain kaksi, kun vierustoveri luovutti omansa. Sitten myös voitin arvonnassa Mohar-Luxia kolme kerää+kaksi suklaa patukkaa sekä sukkapuikot. Järjestäjät olivat varaneet meille neuvotteluhuoneen. Saimme neuloa rauhassa meno- ja tulomatkan. Tulomatkalla oli arpajaiset ja ihastelimme ostoksiamme. Minulla ei ollut kameraa mukana, mutta varmasti löytyy kuvia monestakin neulojan blogista. Kuvasin kotona saaliini:
Hahtuvat
"Hakaneuloja" ym.ja myös alhaalla oikealla hieno nimilappu, jossa pieni lankakerä ja lahjoitus Fabelit
Arpajaisvoitto, eiks oon ihana väri! Nam suklaata.
Täyttyyhän mökilla olla lehmä wc-paperipidike!
Kun en ollut "leipomassa", niin toin tuliaisiksi viikonlopuksi pullan!
KIITOS KAIKILLE MUKANA OLIJOILLE, MUKAVA REISSU !
Kommentit